Selaimesi on aavistuksen vanhentunutta mallia, eikä Lomakuumetta.fi siksi toimi sinulla täydellisesti. Päästäksesi oikeaan lomatunnelmaan, suosittelemme esimerkiksi Chrome-selaimen käyttöä.

498 kohdetta, 704924 valmismatkaa

Reppumatkalaisen varustukseen kuuluvat seikkailumieli, kärsivällisyys ja tukevat kengät. Nämä kaikki ja muutaman vaihtovaatekerran pakkasivat Susanna ja Jan rinkkoihinsa ja suuntasivat Thaimaan lämpöön. Aikaa heillä oli neljä viikkoa ja ohjelmassa Thaimaan lisäksi naapurimaat Kambodža ja Laos.

Kolmekymppiset Susanna ja Jan saivat idean kolmen maan kierrokseen tuttavien reissukokemuksia kuunnellessaan. Tutuilta löytyi myös hyviä neuvoja matkan käytännön toteutukseen, kuten vinkki siitä, missä järjestyksessä maat kannattaa kiertää, jotta rajanylitykset ovat mahdollisimman helpot ja viisumien saanti vaivatonta.

Lensimme Frankfurtista Abu Dhabin kautta Bangkokiin. Jätimme siellä tarkoituksella kaikki nähtävyydet ja turistikohteet väliin. Kävelimme paljon ja katselimme ympärillemme ihan vain kaupungin tunnelmaa imien.

Muutaman Bangkokin-päivän jälkeen Susanna ja Jan varasivat bussiliput kohti Siaminlahdella sijaitsevaa Tratin kaupunkia.

Tiesimme ruuhkien hidastavan liikennettä. Varasimme matkaan hotellilta bussiasemalle kaksi tuntia, mutta silti liikennekaaos yllätti. Vaikka taksikuski teki kaikkensa, myöhästyimme bussista täpärästi. Kuski keksi yrittää tavoittaa bussia sen oletettua reittiä seuraamalla. Sukkuloimme yli tunnin Bangkokin kaduilla ilman tulosta. Kuski näki todella vaivaa meidän eteemme, ja koska hän piti myöhästymistä omana syynään, hän ei edes olisi halunnut ottaa meiltä maksua kyydistä, kertoo Susanna.

Seuraavaan Tratin bussiin Susanna ja Jan ehtivät mainiosti. Tratista he matkustivat lautalla Koh Changin saarelle. Majoituksena saarella oli bambubungalowi.

Koh Changin saari oli upea rantaparatiisi. Siellä snorklailimme ja kiertelimme saarta mopolla. Uimme paljon ja lekottelimme rannalla, söimme hyvin ja otimme kaikin puolin rennosti. Majoitusbudjettimme matkan aikana vaihteli 4–12 euron välillä per yö. Valitsimme kaikkialla yksinkertaisia mutta siistejä majapaikkoja. Bangkokin ensimmäisiä öitä lukuun ottamatta emme kertaakaan varanneet majoitusta etukäteen, vaan strategiamme oli aina saapua uuteen paikkaan ajoissa ja päivänvalossa, jotta yösijaa voi kysellä rauhassa itse paikalla.

Thaimaan suosio matkailumaana perustuu paljolti sen helppouteen länsimaalaisen silmissä. Eksoottiset maisemat, tropiikin lämpö ja kiehtova kulttuuri vievät kauas kotimaan arjesta, mutta mikään ei ole liian vaikeaa eikä pelottavan erilaista. Perusinfrastruktuuri on olemassa: tiet ovat verrattaen hyvässä kunnossa, julkinen liikenne toimii, terveydenhuolto sujuu ja thaimaalaiset ovat tottuneita turisteihin.

Helppoa eksotiikkaa, summaa Susanna.

Koh Changin saariparatiisin jälkeen Susannan ja Janin matka vei naapurimaahan Kambodžaan.

Pitkä venematka Battambangista Siem Reapiin oli varsinainen kokemus. Ensin meitä vietiin pickupilla tunnin matka kuoppaista kärrytietä veneen lähtöpaikalle. Siellä vene ahdettiin täyteen tavaraa ja matkustajia. Kolmihenkisen miehistön luotsaamassa veneessä oli vanha autonmoottori, joka hädin tuskin pysyi hallinnassa. Yksi ohjasi sinne tänne heittelehtivää venettä, yksi huolehti moottorista, ja laivapoika kepin kanssa yritti pysyä menossa mukana.

Siem Reapista käsin Susanna ja Jan tutustuivat Ankor Watin raunioihin. Matkan seuraavat etapit olivat Kompong Thom ja Phnom Penh, joiden jälkeen reissu jatkui Stung Trengiin ja sieltä edelleen rajan yli Laosiin. Matka taittui busseilla tai pickup-kyydillä.

Kambodžan ja Laosin puolella matkustaminen kysyy jo fyysistä kuntoa, sillä vain suurimpia kaupunkeja yhdistävät kunnon tiet ja muualla meno on aika hurjaa. Täpötäyteen lastatut lava-autot rämisevät ja pomppivat kuhmuraisilla teillä ja punertava pöly, ”Kambodžan lumi”, tunkee silmiin ja suuhun.

Kambodžassa sattui ikävä välikohtaus, kun jäljessämme ajava bussi ajoi kolmivuotiaan tytön yli ja tyttö kuoli. Kuski pysäytti vasta puolen kilometrin päässä ja pakeni metsään jättäen bussin matkustajineen keskelle tietä. Kaikki matkustajat kuulusteltiin, kuljettaja jäi teilleen. Tytön perhe sai korvauksena 2 000 dollaria – siinä kaikki, muistelee Susanna.

Mekong-joen Don Khong -saari oli kierroksen seuraava pysähdyspaikka. Sieltä matka jatkui jokea seurailevaa reittiä pitkin Savannakhetin kaupunkiin ja rajan yli takaisin Thaimaahan.

Laosin ja Thaimaan rajalla oli aivan uusi Mekongin yli vievä rajasilta, Friendship Bridge 2, joka oli vielä aivan uutuudenkiiltävä. Thaimaalaisten kanssa rajamuodollisuudet sujuivat vaivattomasti, toisin kuin sekä Kambodžassa että Laosissa, joissa tullimiehet vaativat dollarilahjuksia. Dollarit olivat muutenkin monessa tilanteessa paikallista rahaa toimivampi valuutta.

Thaimaahan taas palattuaan Susanna ja Jan tutustuivat Ubon Ratchachanin kaupunkiin.

Ubon Ratchachan on keskikokoinen maalaiskaupunki, jonka suurin nähtävyys taisimme olla me itse, kun saimme poseerata valokuvissa paikallisten kanssa. Muuten muistan kaupungista lähinnä hyvän ruoan ja etenkin lounaspaikan, jossa saimme äärettömän huomaavaista palvelua. Haarukka ja veitsikin sujautettiin meille varsin diskreetisti puikkojen rinnalle. Vaikka olimme pitkään reissussa, emme kumpikaan oikein oppineet syömään aasialaisittain.

Ubon Ratchachanissa koimme myös yhden koko kuukauden eksoottisimmista hetkistä: yöllisellä pikkukadulla kuin tyhjästä vastaamme ilmestyi mies taluttaen mukanaan suurta elefanttia. Keskellä yötä ja keskellä kaupunkia!

Ympyrä sulkeutui ja kolmen maan kierros päättyi, kun Susanna ja Jan lensivät Ubon Ratchachanista takaisin Bangkokiin, jossa he ehtivät viipyä vielä muutaman päivän ennen kotiinpaluuta.

Se aika kului lähinnä shoppaillessa. Pienten katukauppiailta löytyneiden tuliaisten lisäksi en tosin ostanut loppujen lopuksi juuri mitään. Yritin etsiä vaatteita, mutta kun kyselin farkkuja lahkeenpituudella 34, sain vastaukseksi pelkkiä päänpudistuksia, nauraa Susanna.

Matkan saldona Susannalle ja Janille jäivät rusketus, kasa uusia kokemuksia ja tietenkin paljon valokuvia.

Reissumme onnistui yhtä harkitsemattoman jäätelön aiheuttamaa vatsavaivapäivää lukuun ottamatta mainiosti. Suurimman vaikutuksen tekivät upeat luonnonmaisemat ja ihmisten elämäniloisuus ja avoimuus. Missään muualla en ole kokenut samanlaista avuliaisuutta ja ystävällisyyttä täysin vieraita kohtaan.

Teksti: Riikka Krenn / Mediafocus

Kuvat: Susanna Koivunen ja Tourism Authority of Thailand (TAT)

Matkatarjouksia

Katso myös